sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

*Korsettitoppi mustalla pitsillä*

Otin kaavan Burdan vuoden 2002 lehdestä, jossa korsettitoppi oli tehty farkkukankaasta. Koska farkkukangas ei oikein ole minun juttuni, valmistin korsettitopin samasta punamustasta kankaasta kuin edellinen pussukkani on valmistettu. Kaavan koko oli 34, mutta otin pituudesta pari senttiä pois, koska olen lyhyt ihminen. 
Ompelin ensin etu- ja takakappaleet yhteen saumurilla. Ompelin sen jälkeen saumanvarat kiinni ompelukoneella, jolloin etupuolelle jäi tikkaus näkyviin. Pääntielle ompelin alavaran, mutta helmaan en. Vetoketjun sijaan kiinnitykseksi kiinnitin takakappaleiden reunaan 14 sirkkaa nauhoitusta ja kiristystä varten. 

Kuva 1. Korsettitoppi sivusta

Mielestäni korsettitoppi kaipasi vielä jotakin koristusta yläosaan (ihan siksi että vartaloni on päärynänmuotoinen ja levenee alaspäin, siksi pyrin vaatteiden olevan sellaisia jotka veisivät huomion mieluummin pieneen yläkroppaani kuin suureen alakroppaani). Ompelin siihen sitten mustaa pitsinauhaa. Samaa nauhaa ompelin myös korsettitopin yläreunaan ja helmaan. 

Kuva 2. Korsettitoppi takaa

Luovuin alussa melkein koko hommasta, sillä huomasin että olin leikannut kappaleet väärään langansuuntaan (venymättömään, kankaan kaikki reunat olivat samanlailla huolitettuja, joten se hämäsi enkä tajunnut kokeilla kankaan venyvyyssuuntaa). Sinnikkäästi kuitenkin päätin että ompelisin korsettitopin loppuun, tuli mitä tuli. Kyllä siitä sitten jonkinlainen tuli, olen tyytyväinen alun vaikeuksien jälkeen, koska tämä on yksi harvoista isompitöisistä vaatteista, jotka olen saanut kokonaan valmiiksi. En sitten tiedä tulenko sitä koskaan pitämään, mutta ainakin se näyttää suht siistiltä :) 

1 kommentti:

  1. Tääkin on nyt mulla. Ehkä siihen mahtuu paremmin ku oon laihtunut pari kiloa :D Todella kiva malli ja pitsi kruunaa topin :)

    VastaaPoista